”Hommat etenee nopeasti ja ilman turhaa säätöä” – Taksi Hakaloiden kokemus Work Carsista

Sujuva yhteistyö ja käytännöllinen Sprinter tekevät arjesta helpompaa

Taksi Hakalat on kuljettanut asiakkaitaan jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Sinä aikana yritys on nähnyt alan kaikki puolet – ruuhkahuiput, vaihtelevat olosuhteet ja alati muuttuvat tarpeet. Pitkä kokemus on rakentanut vahvan ammattitaidon, joka näkyy jokaisessa kyydissä.

Hakaloille kaikkein tärkeintä on aina ollut asiakkaiden turvallisuus. Se on syy siihen, miksi kalusto pidetään kunnossa ja miksi yhteistyökumppaneiksi valitaan toimijoita, joihin voi aidosti luottaa. Jokainen matka, lyhyt tai pitkä, ansaitsee saman huolellisuuden ja varmuuden.

Vuosien yhteistyö Work Carsin kanssa

Work Cars on ollut Taksi Hakaloiden luotettava kumppani jo vuosien ajan. Yhteistyö on rakentunut helppoudesta, nopeudesta ja siitä, että asiat hoituvat ensimmäisellä yhteydenotolla oikeaan suuntaan.

Henry Hakalan mukaan juuri tämä on kumppanuuden kulmakivi. Kun tarve nousee esiin, Work Cars reagoi saman tien – ilman välikäsiä ja ilman viivettä.

Uusi tarve: ensimmäinen huoltoauto

Taksi Hakalat on rakentanut maineensa paitsi palvelun laadulla, myös kalustonsa turvallisuudella. Jokainen ajoneuvo pidetään huolellisesti kunnossa, jotta asiakkaat voivat luottaa saavansa turvallisen kyydin kaikissa tilanteissa. Siksi mahdollisiin huoltotarpeisiin halutaan vastata mahdollisimman nopeasti – myös kesken työpäivän.

Yhteistyön aikana Work Cars on toimittanut Hakaloille esteettömiä takseja ja muita ajoneuvoja, mutta nyt pöydälle tuli uudenlainen tarve. Yrityksen aiemmin huoltotarkoitukseen sovellettu auto ei enää vastannut arjen vaatimuksia: tila loppui kesken ja peräkärryä piti raahata mukana, mikä hidasti tekemistä.

Uusi huoltoauto tuo tähän sujuvuutta. Sen ansiosta pienetkin viat, renkaiden vaihdot ja muut äkilliset tarpeet voidaan hoitaa tien päällä, jolloin autot palaavat liikenteeseen nopeasti ja ilman turhaa viivettä.

Uusi jatko-ohjaamollinen Mercedes-Benz Sprinter valikoitui tarpeeseen täydellisesti. Se tarjoaa riittävästi tilaa ja käytännöllisyyttä sekä mukavuutta niille pitkille työpäiville ja siirtymille, joita Taksi Hakaloiden arjessa tulee vastaan.

Sprinter helpottaa arkea monella tapaa

Jatko-ohjaamollinen Mercedes-Benz Sprinter toimii nyt Taksi Hakaloiden liikkuvana työkaluna, huoltotilana ja kuljetusratkaisuna. Sen tärkeimmät ominaisuudet ovat:

  • viihtyisä taukotila, jossa voi myös yöpyä tarvittaessa
  • iso tavaratila, jossa hyvin tilaa huoltoon tarvittaville työkaluille ja tarvikkeille
  • mukava ajettavuus pitkille matkoille

Iso tavaratila poistaa peräkärryn tarpeen ja tekee työpäivistä merkittävästi helpompia. Työkalut, renkaat ja varusteet kulkevat mukana arjen pikahuolloissa, joissa taksit on saatava nopeasti takaisin ajoon.

Image Not Found

Yhteydenpito, joka toimii heti – ilman odottelua

Henry Hakalalle yksi tärkeimmistä asioista Work Carsin kanssa on se, ettei koskaan tarvitse jäädä odottamaan vastauksia tai etsimään oikeaa yhteyshenkilöä. Kun kysyttävää tulee, asia hoituu saman tien.

Tämä nopea reagointi tekee yhteistyöstä erityisen sujuvaa. Se säästää aikaa ja vähentää stressiä, kun voi luottaa siihen, että sovitut asiat hoidetaan ja aikataulut pitävät – juuri niin kuin Taksi Hakaloiden toiminta vaatii.

Kerro tarpeesi – me löydämme siihen parhaan ratkaisun

Laajasta valikoimastamme löydät sopivan työauton, joka palvelee yritystäsi parhaiten, eikä sinun tarvitse tietää etukäteen, mitä kaikkea autoosi kannattaa valita. Riittää, että kerrot, millaiseen työhön ajoneuvo tulee – me ehdotamme sopivia ratkaisuja ja rakennamme sinulle parhaan kokonaisuuden. Teippaukset, lisä- ja työskentelyvalot, astinlaudat, ulkoiset suojarakenteet ja tavaratilan hyllyt ovat esimerkkejä vaihtoehdoista, jotka voidaan toteuttaa toiveidesi mukaan. Kun ymmärrämme käyttötarpeen, löydämme siihen parhaan ratkaisun – nopeasti ja sujuvasti.

Korkotarjous alk. 0,99% ja virallinen anteeksipyyntö kilpailijoille

Haluamme esittää vilpittömät pahoittelumme. Ei asiakkaille – vaan kilpailijoille.

Anteeksi, että tarjoamme vaihtoautoihin alk. 0,99 % korkotarjouksen.
Tiedämme, ettei tämä tee kilpailijoiden elämästä helpompaa.
Asiakkaiden kyllä – pahoittelemme sitäkin.

Anteeksi, että olemme Suomen johtava hyötyajoneuvojen asiantuntija.
Ymmärrämme, että se nostaa rimaa muille ja laskee kustannuksia asiakkaille.

Anteeksi, että varustelemme autot innovatiivisemmin kuin kukaan muu.
Lisävalot, sähköt, hyllyt, teippaukset, kopat, räätälöidyt ratkaisut – ja kaikki samaan rahoitukseen.
Myönnämme: tämä voi aiheuttaa painetta.

Anteeksi, että toimitamme auton ilmaiseksi asiakkaan pihaan.
Tiedämme, ettei se ole mukavaa niille, jotka yhä laskuttavat kuljetuksesta.
Mutta meistä on reilua, että auto tulee sinne missä sitä tarvitaan.

Anteeksi myös läpinäkyvämpi hinnoittelu, nopeammat toimitukset ja selkeämpi palvelu.
Ne kuulemma hämmentävät niitä, jotka tekevät asiat hitaammin ja kalliimmalla.

Ja koska emme näytä oppivan, lupaamme parantaa tapamme.

Jatkossa pyrimme olemaan:

  • vielä edullisempia
  • vielä nopeampia
  • vielä innovatiivisempia
  • ja vielä enemmän asiakkaan puolella

Pahoittelut vielä kerran.

– Work Cars

Soita tai tule potkimaan renkaita

Tuusula on nyt Kerava

1.7.2025 alkaen Work Cars Tuusula onkin Work Cars Kerava! Jotta voimme palvella sinua entistäkin paremmin, olemme muuttaneet uusiin, toimivimpiin tiloihin Keravalla, osoitteessa Alikeravantie 35.Vaikka Jukalla onkin juuri nyt kädet melko täynnä muuttolaatikoita, palvelemme sinua myös muuton ajan normaalisti.

Emme ole rakentaneet pelkkää myymälää, vaan tulevaisuutta

Emme ole rakentaneet mitään tavallista autokauppaa, vaan tukikohtaa, josta käsin voimme tehdä työpäivistäsi hieman parempia. Keravan toimipisteeltämme löydät tuttuun tapaan markkinoiden edistyksellisimmät hyötyajoneuvot huippuluokan palvelulla höystettynä.

  • Meiltä saat taksit, jatko-ohjaamolliset ajoneuvot, kevytkuorma-autot ja edustavat työautot tarpeidesi mukaan
  • Tarjoamme myös rahoitus- ja leasing-palvelut sekä loppuvelan lunastuksen
  • Toimitamme auton tarvittaessa kotipihaasi
  • Varustelemme autot juuri niin kuin haluat: esimerkiksi teippaukset, valoratkaisut ja muut lisävarustelut – kaikki nämä samaan rahaan!

Jos kaipaat jotain muuta kuin tavallista, suuntaa Keravalle

Keskinkertaisuus on muiden juttu. Me tähtäämme aina odotustesi ylittämiseen: oli kyse sitten palvelun tasosta tai ajoneuvon varustelusta. Tärkein tehtävämme on auttaa sinua menestymään: kun sinä voitat, me voitamme.

Keravalla sinua odottavat tutut kasvot – toimipistettä luotsaa edelleen alalla pitkään toiminut ja monille tutuksi tullut Jukka Lievonen.

Jos siis kaipaat jotain muuta kuin tavallista, tervetuloa tutustumaan uusin toimitiloihimme Keravalla!

Work Cars Kerava

Alikeravantie 35
04250 Kerava

MAN-taksit yllättävät taloudellisuudellaan ja ajomukavuudellaan

Katukuvassa näkyvät esteettömät taksit ovat jo pitkään edustaneet pääosin tiettyjä merkkejä. Mutta tiesitkö, että monille kuorma-autoista tuttu MAN valmistaa myös ensiluokkaisia taksikäyttöön soveltuvia ajoneuvoja?

Haastattelimme kahta taksiyrittäjää, jotka vannovat MAN:in nimeen. Jatka lukemista, niin kerromme miksi.

Valintaan vaikuttivat kattava ja laadukas vakiovarustelu

Sekä Kuljettajasi Oy:n yrittäjä Lassi Heiskanen Iisalmesta että Taksipalvelu Lahti Oy:n Juha Marttila Lahdesta kertovat, että yksi painavimmista syistä, joka kallisti vaa’an MAN:in puoleen, oli sen vakio-ominaisuuksiin kuuluva neliveto. “Toisissa merkeissä nelivedon valinta ajoneuvoon nostaa sen hankintahintaa merkittävästi. MAN:eissa nelivedon saa samaan rahaan”, Heiskanen kertoo. Marttila kehuu lisäksi sitä, että nelivetoisenakin MAN säilyttää normaalikorkeutensa.

Valintaa tehdessä vaakakupissa painoivat myös MAN:in kattavat ja laadukkaat varustelut, kuten matkustamon erillinen ilmastointi, sähköinen käsijarru ja avaimeton käynnistys – jotka kaikki kuuluvat ajoneuvon vakiovarustukseen.

MAN kerää kehuja taloudellisuudestaan, kestävyydestään ja ajo-ominaisuuksistaan

Molempia yrittäjiä on ilahduttanut etenkin MAN-taksien taloudellisuus, niin polttoaine- kuin huoltokustannusten osalta. Marttilan kokemuksen mukaan MAN-taksit ovat olleet myös tavallista kestävämpiä. “MAN-taksien taloudellisuus on jopa hieman yllättänyt – ei pysty moitteen sanaa antamaan. MAN:it ovat ehkä hieman työkalumaisia, mutta vahvoja”, Marttila pohtii.

Lisäksi yrittäjät kertovat, että kuljettajat ovat kehuneet MAN-taksien ajo-ominaisuuksia. Kiitosta ovat saaneet etenkin MAN-ajoneuvojen ajettavuus, hiljaisuus, sekä nykyaikaisen varustelun tuoma sujuvuus ja joustavuus.

“En ole vielä mistään päässyt narisemaan”

MAN-taksien lisäksi yrittäjillä on vain hyvää sanottavaa myös Work Carsin palvelusta.

“Meillä on Work Carsin kanssa mennyt niin hyvin, että kun ruvettiin miettimään uutta autoa, niin en edes ajatellut kilpailuttaa. Palvelu on sujuvaa ja asiakaslähtöistä, ja hommat hoidetaan. Olen ollut tosi tyytyväinen myös jälkimarkkinointiin. Tulee tunne, että Work Carsille on pääasia, että asiakas on tyytyväinen”, Heiskanen kertoo.

“Kaupanteko Work Carsin kanssa on äärettömän helppoa: heillä on tarjolla valmiit konseptit, joita pystyy itse tarvittaessa mukauttamaan. Saan yhdestä paikasta kaiken, mitä tarvitsen: kerron mitä haluan, ja se järjestetään. Helppous, luotettavuus ja ammattitaito ovat ehdottomasti Work Carsin suurimpia vahvuuksia – en ole vielä mistään päässyt narisemaan”, Marttila naurahtaa.

Haluatko sinäkin yllättyä?

Ota yhteyttä, niin suunnitellaan juuri sinun tarpeisiisi sopiva luotettava ja taloudellinen MAN-taksi! 

Työauto, joka erottuu. Work Carsilta. 

Yrittäjän elämä ei jakaudu siististi työaikaan ja vapaa-aikaan. Siksi myös työauton on oltava enemmän kuin työväline. Work Cars rakentaa työautoja, jotka suunnitellaan kokonaisuutta ajatellen – sinun työtäsi ja arkeasi varten. 

Suunniteltu tekemistä, ei seisomista varten

Kun työauto vastaa juuri sinun tarpeitasi, se ei jää seisomaan silloin kun päivä päättyy. Se kulkee mukanasi aamusta iltaan ja mukautuu hetkeen. Work Carsin yksilöllisesti varustellut ajoneuvot tehdään valmiiksi ennen luovutusta, joten pääset heti liikkeelle ilman turhia seisokkeja.  

Päivällä työjuhta, illalla edustustila

Hyvin suunniteltu työauto ei ole vain kuljetusta varten. Se voi olla liikkuva toimisto, taukopaikka, edustustila tai showroom. Se voi kuljettaa tiimin ja työkalut aamulla ja toimia illalla lounge-tilana, jossa otetaan hetki itselle tai kohdataan asiakas aivan uudella tavalla. 

Kun työ ja elämä lomittuvat, ajoneuvonkin täytyy joustaa mukana. Siksi yksilöllinen varustelu on enemmän kuin valinta – se on arjen sujuvuuden edellytys. 

Toteutettu sinun ehdoillasi 

Work Cars ei tarjoa valmiita paketteja vaan suunnittelee työautot asiakkaan elämää varten. Kaikki lähtee siitä, mitä tarvitset, ja siitä, millaista arkea haluat elää. Me kuuntelemme, toteutamme ja toimitamme valmiin ajoneuvon käyttöön nopeasti, ilman turhaa odottelua. 

Enemmän kuin odotit. Juuri kuten pitikin. 

Meillä keskinkertainen ei riitä. Tavoitteemme on tehdä ajoneuvosta osa sujuvampaa, tehokkaampaa ja mielekkäämpää arkea. Siksi rakennamme hyötyajoneuvoja, jotka palvelevat kokonaisuutta – eivät vain työtehtävää. 

Toimipisteemme sijaitsevat Jyväskylässä, Tampereella ja Tuusulassa, mutta saat meiltä palvelua minne päin Suomea tahansa. Otat vain yhteyttä ja kerrot, mitä kaipaat – me toteutamme toiveesi.

Vuoden taksiyrittäjältä 10 pistettä Work Carsille

Vesa Lammi on Taksi Tampereen ajovälitykseen kuuluvan Taksi Team Tampereen yrittäjä ja yli 20 vuoden kokemuksella varustettu taksinkuljettaja. Taksi Tampereen kyytien lisäksi Taksi Team Tampere ajaa muun muassa Tuomi Logistiikan sote-kuljetuksia, Kela-kuljetuksia sekä omia sopimuskuljetuksia niin yrityksille kuin yksityisasiakkaille.  

Helmikuussa 2025 Lammi palkittiin Taksi Tampereen vuoden taksiyrittäjänä. Palkitsemisen perusteella oli muun muassa Lammin yrityksen vauhdikas kasvu, sekä hänen esimerkillisen arvostava ja huolehtiva asenteensa kuljettajiaan kohtaan.  

Olemme ylpeitä siitä, että olemme saaneet olla osa Taksi Team Tampereen kasvutarinaa ja toimittaa heille laadukkaat ja luotettavat ajoneuvot, jotka mahdollistavat sujuvan ja turvallisen työteon. 

Kun tarve kohtasi tekijän – sujuva matka uuteen kalustoon

Lammilla oli selkeä tarve: kolme nykyistä tilataksia oli aika vaihtaa uudempiin. Niinpä hän marssi suoraan Work Carsin Tampereen toimipisteelle, jossa Tommi hänet otti vastaan. 

Kun tarpeet oli kartoitettu, sovittiin seuraavalle viikolle vierailu Tamlansille, jossa oli sopivasti työn alla ja täten esiteltävänä yksi City-mallin taksi, joka sopi täydellisesti Lammin tarpeisiin. “Olin erityisen tyytyväinen siihen, että homma lähti Tommin kanssa heti reippaasti liikkeelle”, Lammi kertoo.  

Automalliin tutustumisen jälkeen lyötiinkin nopeasti kättä päälle, ja Lammin valitsemat Mercedes-Benz Sprinterit toimitettiin Tamlansille varusteltavaksi. Tavanomaisen City-varustelupaketin lisäksi ajoneuvoihin lisättiin Lammin toiveesta muun muassa kuramatot ja verhot. 

Lammin mukaan kaupankäynti Work Carsin kanssa oli kaikin puolin sujuvaa: “Kiireisenä yrittäjänä minulla on aika paljon asioita hoidettavana, joten arvostan sitä, että yhteydenpito Work Carsin kanssa oli vaivatonta ja koko hankintaprosessi sujui mutkattomasti.” 

“Tommille annan täydet 10 pistettä” 

Kaikki kolme uutta ajoneuvoa ovat nyt päässeet ajoon, ja niin kuljettajat kuin yrittäjä itse ovat tyytyväisiä. “City-mallin taksi pyörätuoli- ja paaripaikkoineen oli juuri sellainen, mitä etsin, ja myös pieni hienosäätö onnistui ongelmitta. Ajoneuvot toimitettiin juuri sellaisena kuin sovittiin ja silloin kuin luvattiin. Kaikki meni niin sanotusti putkeen ja Tommille annan täydet 10 pistettä”, Lammi kehuu. 

“Suosittelen Work Carsia lämpimästi jokaiselle hyötyajoneuvon hankintaa harkitseville. Vaikka itse en sen erikoisempia varusteluja kaivannut, näiltä kavereilta onnistuu varmasti ihan kaikki.” 

Kaipaako sinunkin kalustosi päivitystä? Ota rohkeasti yhteyttä, niin keskustellaan lisää tarpeistasi ja toiveistasi! 

Ajoneuvojen käyttövoimaveromuutokset – Kuorma-autojen edut kasvavat

Vuodenvaihteessa 1.1.2025 astui voimaan uusi ajoneuvojen käyttövoimaveroa koskeva laki, joka vaikuttaa erityisesti matkailu- ja retkeilyautojen verotukseen. Uuden käyttövoimaveroa koskevan lain vaikutus on kuitenkin maltillinen eli noin 590 € vuodessa, mutta tämä tekee kevytkuorma-autoista entistäkin kysytymmän vaihtoehdon.

Work Cars on jo ottanut muutoksen huomioon

Ajoneuvomme on jo suunniteltu siten että ne voidaan rekisteröidä joko b-kortilla ajettaviksi retkeilyautoiksi tai c-kortilla ajettaviksi kevytkuorma-autoiksi tarkoittaen, että turvallisuus- ja mukavuusominaisuudet, kuten LED-ajovalot, aktiiviset turvallisuusjärjestelmät ja mukavuusvarusteet, ovat valmiina, vastaten asiakkaiden tarpeisiin ja lakisääteisiin vaatimuksiin.

Yksilölliset erikoisajoneuvot

Work Carsilla on pitkä kokemus erikoisajoneuvojen valmistamisesta ja myymisestä. Teemme tiivistä yhteistyötä kokeneiden sisustajien kanssa, mikä mahdollistaa yksilölliset ratkaisut jokaiselle asiakkaalle. Yli 80 % valmistamistamme ajoneuvoista toteutetaan asiakastoiveiden mukaisesti. Riippumatta siitä, tarvitsetko ajoneuvon Mercedes-Benzistä, MANista, Opelista, Fiatista, Peugeotista tai Citroënista, me toteutamme visiosi. Meiltä löydät ajoneuvot moneen hintaluokkaan ja kaikkiin tarpeisiin, vain laki on rajanamme.

Mercedes-Benz Sprinter Premium PLUS – huippuluokan valinta

Jos etsit ajoneuvoa, joka yhdistää ylellisyyden, käytännöllisyyden ja suorituskyvyn, Mercedes-Benz Sprinter Premium PLUS -varustelulla on juuri sinua varten. Tämä ajoneuvo on varustettu tehokkaalla 2.0-litraisella 190hv Diesel-moottorilla, joka toimii täydellisesti yhteen 9-portaisen automaattivaihteiston kanssa. Sprinter on samalla taloudellinen ja ympäristöystävällinen, sillä sen CO₂-päästöt kuuluvat korkeimpaan Euro 6 -päästöluokkaan.

Sprinter Premium PLUS -mallista löytyvät muun muassa:

  • LED High Performance -ajovalot ja aktiiviset turvallisuusjärjestelmät, kuten kuolleenkulman tunnistin ja adaptiivinen vakionopeudensäädin.
  • Mukavuusvarusteet, kuten lämmitettävä ja jousitettu kuljettajanistuin sekä 10,25” MBUX-kosketusnäyttö.
  • Matkustamossa ylelliset tummennetut ikkunat, säädettävä RGB-valaistus ja 40 litran jääkaappi.

Tämä auto on täydellinen valinta niin työhön kuin vapaa-ajalle, ja se on saatavilla heti ajoon valmiina varastostamme hintaan, tasan 99 900 €. Olemme tunnetusti hyötyajoneuvoalan innovatiivisin toimija, meille on ihan normaalia tehdä autostasi juuri sellaisen kuin toivotkin sen olevan.

Tervetuloa Work Carsille koeajolle!

Jyväskylän, Tampereen ja Tuusulan toimipisteemme auttavat sinua löytämään täydellisen ratkaisun liiketoimintaasi varten. Unohda monimutkaiset hankintaprosessit – kaikki onnistuu yhdellä kertaa, nopeasti ilman turhaa seisokkia.

Ota yhteyttä – asiantuntijamme auttavat

Jos haluat lisätietoja käyttövoimaveromuutoksista tai räätälöidystä ajoneuvosta, asiantuntijamme ovat valmiina auttamaan. Soita tai pistä meille viestiä, niin löydämme sinulle parhaan mahdollisen ratkaisun.

Lisätietoja käyttövoimaveromuutokseta löydät Finlexistä

Toimipisteemme sijaitsevat Jyväskylässä, Tampereella ja Tuusulassa, mutta saat meiltä palvelua minne päin Suomea tahansa. Otat vain yhteyttä ja kerrot, mitä kaipaat – me toteutamme toiveesi.

Mercedes-Benz Sprinter 2025

Kun työauto on enemmän kuin kulkuväline, se on liiketoimintasi tärkein kumppani. Mercedes-Benz Sprinter 2025 on valmis nostamaan arkesi uudelle tasolle – turvallisesti, mukavasti ja älykkäästi.

Sprinter 2025 edustaa pitkän kehitystyön tulosta, jossa yhdistyvät luotettavuus ja uudet teknologiset innovaatiot. Tämä auto ei vain kuljeta vaan se tekee työstäsi sujuvampaa, tehokkaampaa ja turvallisempaa.

Uudistettu 2025 Sprinter

Mercedes-Benz Sprinter on kokenut maltillisen mutta merkittävän päivityksen, joka tekee siitä entistä houkuttelevamman:

  • Uusi moderni ja lämmitettävä ohjauspyörä yhdistää tyylin, mukavuuden ja ergonomian, mikä takaa mukavuuden pitkienkin päivien aikana.
  • MBUX 10,25” kosketusnäyttö tarjoaa saumattoman hallinnan – navigointi, yhteydenpito ja viihde ovat vain kosketuksen päässä.
  • Peruutustutkat sekä eteen että taakse tuovat varmuutta ahtaisiin paikkoihin.
  • Turvavarusteet, kuten kuolleenkulman tunnistin ja liikennemerkkivaroitin, tekevät ajamisesta turvallisempaa kaikilla teillä.
  • Päivitetty ohjelmisto optimoi ajokokemusta ja varmistaa teknologian sujuvan käytön.

Tee työstäsi helpompaa – kaikki yhdeltä luukulta

Mercedes-Benz Sprinterin hankinta Work Carsilta on suunniteltu niin sujuvaksi kuin mahdollista. Kaikki tapahtuu yhdeltä luukulta, jotta sinä voit keskittyä tärkeimpään – liiketoimintaasi.

Yksilöllisesti räätälöity

Tiedämme, että jokainen työ vaatii erilaisia ratkaisuja. Olipa tarpeesi lisävarusteina esimerkiksi hyllyjärjestelmä, tehokkaampi ilmastointi tai älykäs valaistus, me suunnittelemme ja toteutamme ajoneuvosi varustelun täsmälleen tarpeidesi mukaan.

Nopea toimitus

Sprinterin 2025-mallisto on saatavilla varastostamme, mikä tarkoittaa, että pääset ajoon nopeasti ilman pitkiä odotusaikoja.

Joustava ja vaivaton rahoitus

Käteiskauppa, osamaksu tai leasing – tarjoamme useita rahoitusvaihtoehtoja ja autamme valitsemaan yrityksellesi sopivimman ratkaisun. Lisäksi hoidamme puolestasi kaikki rahoitukseen liittyvät käytännön asiat, kuten vakuutusten siirrot ja rekisteröinnit.

Tervetuloa Work Carsille tutustumaan uuteen Sprinteriin!

Jyväskylän, Tampereen ja Tuusulan toimipisteemme auttavat sinua löytämään täydellisen ratkaisun liiketoimintaasi varten. Unohda monimutkaiset hankintaprosessit – kaikki onnistuu yhdellä kertaa, nopeasti ilman turhaa seisokkia.

Toimipisteemme sijaitsevat Jyväskylässä, Tampereella ja Tuusulassa, mutta saat meiltä palvelua minne päin Suomea tahansa. Otat vain yhteyttä ja kerrot, mitä kaipaat – me toteutamme toiveesi.

Uusi MAN TGE 2025, Next Level – Modernia tekniikkaa ja turvallisuutta

Päivitä työautosi huipputasolle ja varmista, että sinulla on paras mahdollinen työkaveri tien päällä!

Kun työ vaatii enemmän, uusi MAN TGE Next Level vastaa kaikkiin tarpeisiisi. 2025-malli yhdistää huipputeknologian, turvallisuusinnovaatiot ja mukavuuden saumattomaksi kokonaisuudeksi, joka tekee työstäsi sujuvampaa ja tehokkaampaa. Uusi MAN TGE on suunniteltu erityisesti ammattilaisille, jotka arvostavat toimivuutta ja varmuutta.

Teknologian huippuominaisuudet – enemmän kuin koskaan aiemmin

  • Täysdigitaalinen mittaristo ja 10,4” Media Van -näyttö tarjoavat selkeän näkymän ajon kannalta tärkeimpiin tietoihin ja mahdollistavat saumattoman yhteydenpidon Smartlink-toiminnolla.
  • Avaimeton käynnistys ja sähköinen käsijarru Auto Hold -toiminnolla tekevät liikkeelle lähdöstä ja pysäköinnistä sujuvaa.
  • Peruutustutkat sekä eteen että taakse tuovat varmuutta ahtaisiin paikkoihin.
  • Turvavarusteet, kuten kuolleenkulman tunnistin, risteävän liikenteen varoitin ja liikennemerkkivaroitin, parantavat turvallisuutta niin kaupunki- kuin maantieajossa.
  • Kuljettajan ja matkustajan turvatyynyt sekä rengaspainevalvonta lisäävät mielenrauhaa pitkien päivien aikana.
  • Kaistavahti ja alkolukkovalmius ovat olennainen osa ajoturvallisuutta, erityisesti vaativissa työolosuhteissa.
  • Uusi vaihdevalitsin “viikseen” automaattivaihteistossa lisää ajomukavuutta ja käytettävyyttä.

Paremmin varusteltu, ilman turhaa seisokkia!

Uusi MAN TGE Next Level ei ole vain ajoneuvo, vaan todellinen kumppani, joka vastaa liiketoimintasi vaatimuksiin ja tukee tavoitteitasi. Jyväskylän, Tampereen ja Tuusulan toimipisteissämme asiantuntijamme ovat valmiina suunnittelemaan sinulle täydellisen ratkaisun – nopeasti, joustavasti ja tinkimättömällä ammattitaidolla.

Uusi MAN TGE ja nostaa liiketoimintasi uudelle tasolle ja Work Cars tekee hankinnasta vaivatonta – kaikki yhdeltä luukulta, ilman ylimääräisiä seisokkeja. Tervetuloa tekemään työpäivistäsi sujuvampia!

Toimipisteemme sijaitsevat Jyväskylässä, Tampereella ja Tuusulassa, mutta saat meiltä palvelua minne päin Suomea tahansa. Otat vain yhteyttä ja kerrot, mitä kaipaat – me toteutamme toiveesi.

Work Cars ja Menevä: Yhteistyötä vastuullisen taksiliikenteen hyväksi

Work Cars on aloittanut yhteistyön Suomen suurimman taksiyrityksen, Menevän, kanssa. Menevä operoi Helsingissä ja muualla Suomessa yli 1 300 taksiautolla, joista osa on yhtiön omia ja osa yhteistyökumppaneiden autoja. Menevä tunnetaan sitoutumisestaan vastuullisuuteen: yhtiö ei vain välitä kyytejä, vaan kantaa vastuun koko palveluketjusta. Heidän tavoitteenaan on varmistaa, että jokainen asiakas – aina kiireisestä liikematkustajasta mummoon, joka tarvitsee kauppakyytiä – pääsee perille turvallisesti ja luotettavasti.

Vahva alku yhteistyölle

Work Cars on toimittanut Menevälle ensimmäisen erän tilatuista ajoneuvoista, joista puolet ovat jo käytössä. Menevän toimitusjohtaja Tuomo Halminen korostaa, että Work Carsin asiakaslähtöinen lähestymistapa on ollut keskeinen tekijä onnistuneen yhteistyön käynnistämisessä.

Mikael Mäkinen ja Tuomo Halminen
Mikael Mäkinen ja Tuomo Halminen

Nopeat ja joustavat toimitukset

Work Carsin vahvuuksiin kuuluu varastosta saatavilla olevat esteettömät taksimallit, jotka on suunniteltu skandinaavisiin ajo-olosuhteisiin. Mallisto kattaa niin suuria kuin pieniä esteettömiä takseja, jotka voidaan varustella asiakkaan tarpeiden mukaan ilman merkittäviä toimitusaikojen viivästyksiä. Tämä nopeus ja joustavuus ovat erityisen tärkeitä taksiyrittäjille, joiden liiketoiminta nojaa ajoneuvojen käytettävyyteen ja luotettavuuteen.

Yhteinen visio vastuullisesta taksiliikenteestä

Menevä ja Work Cars jakavat saman vision taksialan kehittämisestä. Menevä panostaa asiakkaidensa ja sopimusyrittäjiensä tyytyväisyyteen huolehtimalla koko palveluketjusta, ja Work Cars tukee tätä tarjoamalla luotettavia ja laadukkaita ajoneuvoratkaisuja. Yhteistyön lähtökohtana on ollut molempien osapuolten sitoutuminen pitkäjänteiseen ja asiakaslähtöiseen toimintaan.

Yhteistyön alku on ollut lupaava, ja Work Cars odottaa innolla mahdollisuuksia jatkaa ja laajentaa yhteistyötä Menevän kanssa. Tavoitteena on tarjota markkinoiden parhaita ratkaisuja, jotka tukevat vastuullista ja tehokasta taksiliikennettä kautta Suomen.

Ota yhteyttä

Kun tarvitset aidosti toimivan ratkaisun kuljetustarpeisiisi, et tarvitse lampun henkeä – Work Carsin asiantuntijoiden ammattitaito riittää!

Heikki Havila

Etelä- ja Länsi-Suomi

Mikael Mäkinen

Pohjoinen- ja Itä-Suomi