Edustava ruumisauto valmiiksi varusteltuna ja rekisteröitynä

Hautausauto, tai kansankielellä ilmaistuna ruumisauto, on ruumiinkuljetukseen tarkoitettu ajoneuvo, jolle on mahdollista saada jopa täysi vapautus ajoneuvoveroista mikäli se täyttää laissa määritetyt ehdot. Meiltä Work Carsilta löydät edustavat hautausautot niin ruumiinkuljetukseen kuin saattueautoksi – lain mukaan varusteltuna ja valmiiksi käyttötarkoitukseensa rekisteröitynä.

Laadukkaat ruumisautot niin saattueisiin kuin ruumiinkuljetustehtäviin

Ajoneuvo on hautausurakoitsijan yksi tärkeimmistä työvälineistä. Kilometrien kertyessä kuljettajan ajomukavuus ja ajoneuvojen turvallisuus ovat tärkeitä kriteereitä, mutta ajoneuvon tulee samalla olla myös riittävän arvokas ja edustava vainajaa kunnioittaen.

Mallistostamme löydät laadukkaat ajoneuvot niin ruumiinkuljetustehtäviin kuin saattueautoksi. Saattueautoksi näyttävä valinta on esimerkiksi jokin uusista Cadillacin tai Chevroletin SUV-malleista, jotka ovat paitsi edustavia ja tyylikkäitä myös ajomukavuudeltaan ja ominaisuuksiltaan ensiluokkaisia. Viranomaisten avustus- ja ruumiinkuljetustehtäviin suosittuja malleja ovat Mercedes-Benzin pakettiautomallit, kuten kompakti Vito ja erityisen tilava Sprinter.

Kaikki ruumiinkuljetukseen soveltuvat ajoneuvomme voidaan varustaa niin paari- kuin arkkulaveteilla tai vaikka molemmilla. Ruumiiskuljetustehtäviin varusteltuun Sprinteriin mahtuu parhaimmillaan jopa 12 arkkupaikkaa. Huomioimme ruumisautojen varustelussa tarkasti autoverolain määräykset, jotta ajoneuvo on mahdollista saada verovapaana.

Monipuolinen valikoima tarpeidesi mukaan varusteltuja ajoneuvoja

Laissa määritettyjen varusteluiden lisäksi saat itse määrittää ajoneuvoon myös haluamasi lisävarusteet niin turvallisuuden kuin ajomukavuuden parantamiseen. Saat aina tutustua ajoneuvoon ja koeajaa sen rauhassa ennen tilauksen tekemistä. Mallistostamme löydät monipuolisesti uusia ja käytettyjä ajoneuvoja erilaisiin tarpeisiin ja budjetteihin niin saattueautoksi kuin ruumiinkuljetustehtäviin.

Toteutamme tarvittavat muutostyöt ja rekisteröinnin noin 2-4 viikon kuluessa tilauksesta, jonka jälkeen ajoneuvon on välittömästi käyttövalmis. Varastostamme löytyy myös valmiiksi varusteltuja ruumisautoja – ota siis rohkeasti yhteyttä ja kerro tarpeistasi!


Mercedes-Benz Sprinteriin mahtuu parhaimmillaan jopa 12 arkku- tai paarilavettia

Mitä ruumisauton hankinnassa tulee huomioida?

Suomen lakiin on määritetty tarkasti termi ruumisauto ja lisäksi autoverolaissa on säädetty millainen kyseisen ajoneuvon tulisi olla.

Autoverolaissa määritetään, että hautaus- tai ruumisautolle on mahdollista vapautus autoverosta, mikäli se täyttää seuraavat ehdot:

  • Ajoneuvon on oltava M1-luokan ruumisauto
  • Ajoneuvon on oltava hautaustointa harjoittavan omistuksessa
  • Ajoneuvon on oltava yksinomaan ruumiiden ja hautajaistoimintaan liittyvien kukkalaitteiden kuljetukseen käytettävä
  • Ajoneuvon on oltava väriltään värin musta, valkoinen tai hopeanharmaa
  • Ajoneuvossa on oltava vähintään yksi kiinteä vetolava
  • Ajoneuvon ohjaamon ja kuljetustilan välillä on oltava kiinteä väliseinä
  • Ajoneuvon pituus on oltava vähintään 2,1 metriä (0,4 metrin korkeudelta vetolavasta mitattuna)
  • Kuljetustilassa saa olla enintään yksi matkustajapaikka
Cadillac Escalade on paitsi tilava myös näyttävä ja arvokas saattueauto

Meillä Work Carsilla on pitkä kokemus ajoneuvojen ammattikäyttötarpeista ja muutosprosesseista – myös ruumiinkuljetukseen. Olemme valinneet edustamamme automallit siten, että ne voidaan muokata useisiin eri käyttötarpeisiin. Toteutamme tarvittavat muutostyöt ja tarpeen mukaisen rekisteröinnin aina valmiiksi ja ostohintaan sisältyen, jotta ajoneuvon hankinta olisi sinulle mahdollisimman sujuvaa ja vaivatonta. Tarjoamme myös monipuoliset rahoitus-, leasing- ja vaihtomahdollisuudet.

GM SUV-tuoteperhe kääntää päät

Amerikkalaisen General Motors Companyn SUV-perheen uusimmat helmet ovat nyt rantautuneet Suomeen. Edustuksestamme löydät tuoteperheen suosituimmat mallit Chevrolet Tahoen ja Suburbanin sekä malliston kruununjalokivet Cadillac Escaladen ja Cadillac Escalade ESV:n.

Ensiluokkaista ajomukavuutta tyylistä tinkimättä

Amerikkalaiseen tapaan GM SUV -tuoteperheen ajoneuvoissa kaikki on suurempaa ja parempaa. Mallista riippumatta nämä maasturit ovat kookkaita ja näyttäviä, mutta erityisen edustuskelpoinen on perheen tähti – Cadillac Escalade ja sen suurikokoisempi kaksoisveli Cadillac Escalade ESV.

Sekä tuoteperheen Chevrolet että Cadillac -malleista löytyvät kaikki nykypäivän mukavuudet aina futuristisen massiivisista näytöistä ja luksustason äänentoistojärjestelmistä moderneihin turvavarusteisiin. Ensiluokkaisesta ajomukavuudesta ei tarvitse tinkiä missään tilanteessa, sillä perheen maasturit pärjäävät nelivedon ansiosta maastossa kuin maastossa. Massiivisessa yli 1000 litran tavaratilassa ei takuulla tila lopu kesken, ja pidemmissä Suburban sekä Escalade ESV -malleissa tilaa riittää tarvittaessa kuljettajan lisäksi jopa 7 matkustajapaikalle.

Päät kääntyvät viimeistään siinä vaiheessa, kun näiden maanteiden luksusjahtien moottori hyrähtää käyntiin. 10-portaiseen automaattivaihteistoon yhdistetty 6,2 litrainen V8-bensiinimoottori kiihtyy sulavasti ja tehokkaasti. Cadillac Escaladeen on nyt myös saatavilla ainutlaatuinen 3,0 litrainen V6 Duramax-dieselmoottori, jossa vääntöä on enemmän kuin riittävästi.


GM SUV-perheen ajoneuvot tarjoilevat kaikki herkut ja ensiluokkaisen ajomukavuuden tyylikkäässä ulkokuoressa

Maksimoimme hyödyt yrityskäyttöön

Jotta saisit ajoneuvostasi parhaimman mahdollisen hyödyn irti, olemme rekisteröineet nämä jenkkimaasturit taloudellisiksi N2G-luokan kevytkuorma-autoiksi. Muutoksen ansiosta bensiinimoottoreilla varustetuissa malleissa ajoneuvovero on pyöreät nolla euroa, ja dieselmalleissakin naurettavat alle 100 € vuodessa.

Lisäksi yrityskäyttöön hankittuna ajoneuvosta saa täysimääräisen alv-vähennys- ja poisto-oikeuden. Luokituksen ansiosta ajopäiväkirjaa ei tarvitse täyttää, eikä ajoneuvolle tarvitse nimetä kuljettajaa jolle autoetu muodostuisi. Voit siis ajella huoletta uudella silmäterälläsi niin työssä kuin vapaalla!

Arvokas ja edustuskelpoinen ajoneuvo myös ruumiinkuljetukseen

Kaikki GM SUV-mallit ovat loistavia valintoja myös ruumisautoiksi. Massiivinen tavaratila voidaan varustella niin ruumiinkuljetukseen kuin saattueautoksi joko siirtolavetilla tai arkkulavetilla – tai vaikka molemmilla. Ajomukavuutensa ansiosta ajoneuvot toimivat erinomaisesti arkipäiväisemmässä kuljetuksessa, mutta tyylikkään ulkonäkönsä ansiosta ne ovat myös edustuskelpoisia ja arvokkaita ajoneuvoja saattuessa.

Ruumisautoksi varusteltuna ajoneuvot ovat B-ajokortilla ajettavia henkilöautoja, joiden maksiminopeutta ei tarvitse rajoittaa. Lisäksi ajoneuvolle on mahdollisuus saada vapautus ajoneuvoverosta, mikäli se on hautaustoimea harjoittavat yrityksen omistuksessa, ruumiiden kuljetukseen varusteltu sekä väriltään musta, valkoinen tai hopeanharmaa.

Image

GM SUV -perheen ajoneuvot tarjoavat niin käytännöllisyyttä kuin ripauksen luksusta arkeen. Räätälöimme jokaisen ajoneuvojen juuri sinun tarpeisiisi sopivaksi ja unelmiesi lisävarusteilla täydennettynä. Jos etsit päät kääntävää, ensiluokkaista maanteiden luksusjahtia – ota rohkeasti yhteyttä.