Work Cars Tuusula on avattu!

Laatuautojen ystäviä hemmotellaan eteläisessä Suomessa, sillä pääkaupunkiseudulle on nyt avattu uuden uutukainen Work Cars -liike. Perinteisellä Tuusulan Sulan autokauppa-alueella asiakkaita palveleva toimipiste löytyy osoitteesta Amerintie 50 ja aukioloajat ovat maanantaista perjantaihin kello 8.30–16.30.

Asiointi hoituu kuitenkin myös viikonloppuisin ja muina aikoina sopimuksen mukaan, sillä Work Carsilla pidetään visusti huoli siitä, että asiakas saa aina parasta palvelua.

– Tiedämme, että asiakkaamme ovat kiireisiä omassa työssään ja siksi olemme joustavia paikallaolomme suhteen. Kun meille soittaa, on joku varmasti puolen tunnin päästä asiakasta vastassa liikkeellämme, Work Cars Tuusulan toimipisteen vetäjä Jukka Lievonen toteaa.

Jukalla on pitkä kokemus auto-alalta ja hän tietää hyvin, mikä on asiakkaalle tärkeää.

– Teemme kauppaa tosissamme, mutta emme totisesti. Myymämme tuotteet edustavat alansa parhaimmistoa ja palvelun taso on meille kaikki kaikessa. Vahva kokemus tuotteista ja alan vaatimuksista erottaa meidät kilpailijoista ja omalla kokemuksellamme osaamme tarjota asiakkaillemme heidän käyttöönsä räätälöityjä ajoneuvoja, oikealla tavalla rahoitettuina.

Work Cars Tuusula keskittyykin myymään Jukan johdolla 350 neliömetrin tiloissaan tuotteita, jotka se tuntee, eli hyötyautoja. Kun toiminta painottuu siihen, mikä hallitaan suvereenisti, saavat asiakkaat parasta mahdollista palvelua.

Monipuolinen laatuautojen valikoima

Work Cars on merkkiriippumaton hyötyautokeskus, josta asiakkaat saavat niin uusia kuin käytettyjä hyötyajoneuvoja. Valikoimasta löytyy pakettiautoja, esteettömiä takseja, jatko-ohjaamollisia autoja, RAM-lava-autoja, JEEP Gladiatoreita sekä monipuolinen valikoima erikoisajoneuvoja, joihin luetaan muun muassa hautausautot.

Work Cars Tuusulan varastossa tulee olemaan noin 30 autoa, ja asiakkaille pystytään lisäksi tarjoamaan koko Work Carsin myyntikalusto. Sen myötä kokonaisvarasto kasvaa kolminumeroiseksi.

– Vastaamme asiakkaan tarpeisiin ja jos jotain ei löydy suoraan hyllystä, niin selvitämme, miten asiakkaan toiveiden mukainen auto saadaan toteutettua, Jukka valottaa yrityksen toimintafilosofiaa.

Work Carsin asiakaskuntaan kuuluu paljon pieniä ja keskisuuria yrityksiä, joille halutaan tarjota mahdollisimman helppo tapa hankkia työkäyttöön räätälöity ajoneuvo. Toiminnassa on kuitenkin huomioitu myös se, että kysyntää on kasvavassa määrin erilaisille yksityis- ja harrastuskäyttöön ostettaville hyötyautoille. Esimerkiksi jatko-ohjaamolliset autot ovat todella suosittuja muun muassa moottorikelkkaharrastajien keskuudessa.

– Ja meiltähän ei saa pelkkää autoa, vaan asiakkaan toiveet toteutetaan viimeistä piirtoa myöden varusteluiden suhteen. Huolehdimme myös rahoitukseen ja loppuvelan lunastukseen liittyvistä asioista sekä autojen kotiinkuljetuksista, Jukka kertoo.

Tarjolla on monipuolisesti rahoitusmalleja

Auton hankkiminen Work Carsilta on joustavaa, sillä tarjolla on mahdollisuus käteiskauppaan, osamaksuun sekä leasingiin – joka räätälöidään sopimuskohtaisesti jokaiselle asiakkaalle. Näin varmistetaan, että ajoneuvo ja leasing-rahoitus palvelevat asiakkaan liiketoimintaa parhain mahdollisin tavoin.

Jukalla on erittäin vankka kokemus ajoneuvojen rahoittamisesta. Sen ansiosta asiakas voikin olla turvallisin mielin, että hänelle löytyy sopivin rahoitusratkaisu.

– Osaamme antaa asiakkaalle hyviä neuvoja sekä ehdottaa hänen yrityksensä liiketoimintaa parhaiten tukevaa rahoitusmallia, Jukka toteaa.

Aina on hyvä aika autokaupalle

Work Cars Tuusulan yrittäjien monipuolinen kokemus hyötyajoneuvokaupasta ja ajoneuvojen rahoittamisesta luo liikkeelle loistavat edellytykset tarjota asiakkaille sellaista palvelua, jota ei ole ennen ollut tarjolla.

– Olemme todella innoissamme, että meillä on mahdollisuus avata Work Carsille toimipiste Etelä-Suomen alueelle. Pystymme näin tuomaan palvelumme myös uusien asiakkaiden saataville ja tarjota parempaa palvelua jo olemassa oleville asiakkaillemme, Jukka iloitsee.

Work Cars Tuusula aikoo pitää huolta siitä, että sen asiakkaat ajavat tarkoituksenmukaisella kalustolla ja pystyvät näin keskittymään omaan liiketoimintaansa. Asiakkaan eteen tehdään aina enemmän kuin mitä muut tekevät ja annetuista lupauksista pidetään tiukasti kiinni.

– Kun teemme asiat paremmin, ostat uudestaankin! Jukka kiteyttää lopuksi.

Tervetuloa palveltavaksi Tuusulan liikkeeseen!

Retkeilyauto yrityskäyttöön on fiksu valinta

Retkeilyautolla tarkoitetaan tyypillisesti jatko-ohjaamolla varustettua pakettiautoa, jossa on mahdollista majoittua tien päällä kulkiessa. Retkeilyautojen suosio on kasvanut valtavasti viime vuosina, eikä ihme – retkeilyauto tarjoaa mahdollisuuden liikkua vapaasti sekä yöpyä missä ja milloin tahansa.

Retkeilyauto on erinomainen vaihtoehto myös yrityskäyttöön. Me Work Carsilla räätälöimme retkeilyautot aina yksilöllisesti tarpeidesi ja toiveidesi mukaan – nopeasti ja luotettavasti.

Retkeilyauto palvelee niin töissä kuin vapaalla

Retkeilyauto varustellaan tyypillisesti ainakin lämpö- ja äänieristyksillä, vuodepaikalla, liedellä tai mikrolla, jääkaapilla, pöydällä ja säilytystilalla. Nämä varusteet vastaavat myös matkailuautoksi rekisteröimisen edellytyksiin. Matkustaja- ja vuodepaikkojen määrä suunnitellaan tietenkin tarpeidesi mukaan.

Varustelussa voidaan kuitenkin aina huomioida myös yrityskäytön tarpeet, kuten säilytystilan maksimointi. Näin retkeilyauto toimii arkisin myös kätevänä yrityksen liikkuvana toimipisteenä tai tavarankuljetusvälineenä.

Monipuolisuus on ehdottomasti jatko-ohjaamollisen auton valttikortteja: siinä missä pakettiauto on pitkälti työ- ja hyötykäyttöön soveltuva, on retkeilyautossa paljon myös henkilöautomaisia piirteitä istumapaikkojen ja oleskelutilojen myötä. Lisäistuimet, sähköiset liukuovet ja runsas kuljetustila helpottavat taatusti jokaisen arkisia kauppareissujakin, ja kiireisen työpäivän lounas on kätevä lämmittää jatko-ohjaamon puolella.

Teemme ajoneuvounelmista totta

Meidän kanssamme uskallat rohkeasti ajatella laatikon ulkopuolelta. Haaveilit sitten liikkuvasta työpisteestä, harrastuskumppanista tai toisesta kodista, toteutamme villeimmätkin unelmasi.

Esimerkiksi moottoriurheilun harrastajille ajoneuvo voidaan räätälöidä paitsi harrastustarvikkeiden kuljetukseen ja säilytykseen, myös pukuhuonekäyttöön. Olemme varustaneet jatko-ohjaamoja myös muun muassa koiraharrastajien tarpeisiin siten, että jatko-ohjaamoon on rakennettu turvallinen ja rauhallinen tila eläinten kuljetukseen. Vinssit, hyllyt, kaapit ja telineet – kaikki onnistuu.

Vaihtoehtoja löytyy tietenkin myös itse ajoneuvon ominaisuuksiin ja sisustaan. Vaikeakulkuisiin maastoihin suuntaava arvostaa varmasti tehokasta nelivetoa korotetulla alustalla. Kaupungilla puolestaan liikut sujuvasti automaattivaihteiston avulla. Sisustan materiaalit, värit ja varusteet valitset tietenkin makusi mukaan.

Retkeilyauton ALV-vähennys ja muut rahanarvoiset edut

Jatko-ohjaamolla varustettu pakettiauto voidaan rekisteröidä joko B-ajokortilla ajettavaksi M1-luokan henkilöautoksi (matkailuauto) tai C-kortilla ajettavaksi kevytkuorma-autoksi. Molemmissa tapauksissa auto on täysin vapaa autoverosta ja lisäksi autosta on mahdollista saada täysimääräinen ALV-vähennys ja poisto-oikeus.

Yrityksen verotuksessa kevytkuorma-auto on usein mutkattomampi käsitellä. Kevytkuorma-autoksi rekisteröidyn ajoneuvon etuna on lisäksi se, että ajoneuvoa ei katsota autoeduksi, jolloin autoa voidaan käyttää ilman ajopäiväkirjaa joustavasti niin työ- kuin vapaa-ajalla. Kevytkuorma-auton vuosittainen käyttöverokin on varsin huokea, alle 100 euroa vuodessa.

Yrittäjän luotettava kumppani

Meillä on sinulle hyvä neuvo: osta autosi sieltä, missä ymmärretään, mitä kaipaat. Ja mikä vielä tärkeämpää, valitse myyjä, joka osaa toimittaa sen, mitä tarvitset. Work Cars tietää, että työssä päivittäin käytettävään autoon pitää voida luottaa. Haluamme, että autosi palvelee sinua hyvin – niin töissä kuin vapaa-aikana.

Rakennamme retkeilyautot alusta loppuun juuri sinulle sopivaksi – sellaiseksi, että et ole ennen vastaavaa nähnyt. Olemme markkinoiden nopein tekijä, kuitenkaan laadusta tinkimättä. Kun tarve on suuri ja kiire painaa, saat tarvitsemasi vielä vähän nopeammin: varastossamme on useita valmiita retkeilyautomalleja, jotka voidaan modifioida tarpeisiisi käden käänteessä.

Kiinnostuitko retkeilyauton tarjoamista mahdollisuuksista?

Ota rohkeasti yhteyttä ja kerro, millaista ajoneuvoa kaipaisit!