Pakettiautot ja muut hyötyajoneuvot tiukassa korona-ajan aiheuttaman raaka-ainepulan vuoksi

pakettiautot

Maailmanlaajuinen raaka-ainepula iskee voimakkaasti myös hyötyajoneuvomarkkinaan, ja esimerkiksi uudet pakettiautot on käytännössä loppu kaikkialta. Tällä hetkellä monien saksalaisvalmistajien hyötyajoneuvolinjastot on suljettu tai hyvin pienellä teholla toistaiseksi. Pääsyyllinen tähän tehtaiden sulkuun on autojen virtapiireissä käytettyjen puolijohteiden puute, eikä autoteollisuus taistele raaka-aineista pelkästään oman alan sisällä, vaan pula heijastuu elektroniikan kysynnän kasvusta kaikilla aloilla korona-aikana.

Pakettiautot ja lava-autot kiven alla

Pakettiautojen lisäksi myös uudet pick-up-malliset autot ovat tällä hetkellä saatavuudeltaan erittäin vaikeita eikä jenkkiautot tuo lava-automarkkinaan juurikaan helpotusta. Myös Amerikan päässä autojen saatavuus on erittäin heikkoa. Teemme kuitenkin jatkuvasti töitä löytääksemme uusia ja vähän käytettyjä hyötyajoneuvoja valikoimaamme ja asiakkaillemme tarjottavaksi.

Varastot on täytetty saatavilla olevista autoista

Vaikka uudet pakettiautot on tällä hetkellä kiven alla myös Work Carsilla, on muita uusia hyötyajoneuvotilauksia saatu varmistettua. Esimerkiksi MANin ja MB Sprinterin retkeilyautoja ja esteettömiä takseja on vielä hyvin saatavilla. Nykyisestä varastotilanteesta huolimatta on täysi arvoitus kaikille, miten pitkään saatavuusongelmat jatkuvat, mikä tarkoittaa, että pula myytävästä tavarasta on mahdollisesti edessä myös Work Carsilla.

Tällä hetkellä näyttäisi siltä että Mercedes-Benz on siirtymässä pois suositusta V6-moottorilla varustetuista Sprintereistä, mikä tarkoittaa että ne korvataan taloudellisemmilla moottorivaihtoehdoilla ja kutoskone poistuu valikoimasta. Tieto moottorivaihtoehdon poistumisesta on kuumentanut markkinaa niin että niiden saatavuus on myös erittäin heikkoa. Vielä tällä hetkellä löytyy kuitenkin varastosta jatko-ohjaamollista retkeilyautoa kutoskoneella!

Suurin kysyntäpiikki on uusien autojen tuotannon tyrehtyessä koskenut vähän ajettuja käytettyjä hyötyajoneuvoja. Tällä hetkellä kysynnän siirryttyä uusista vähän käytettyihin, on myös käytettyjen autojen hinnat nousseet reilusti verrattaen esimerkiksi vuoden takaiseen. Uutta tai uudehkoa autoa harkitsevan tuleekin varautua jatkuvaan hintojen nousuun automarkkinassa, kunnes maailmanlaajuinen tilanne alkaa helpottamaan.

Mercedes-Benz Sprinter Retkeilyauto

Suurimmat vaikutukset vallitsevalla tilanteella niin uuden auton kuin käytetynkin ostajan näkökulmasta ovat hintojen nousu ja toimitusaikojen piteneminen. Mikäli auton vaihto tai hankinta on edessä, ota meihin yhteyttä ja me autamme löytämään juuri oikean auton sinulle!



Viimeisimmät artikkelit: