Work Cars kasvaa koronasta huolimatta

Work Cars Metsäpellontie 4

Korona-pandemia ravistelee koko maailmaa niin terveydellisesti kuin taloudellisestikin, eikä autoala ole kokonaisuudessaan missään nimessä pienimpiä kärsijöitä markkinoilla. Eri autoliikkeet ovat median mukaan saattaneet kohdata muutamassa viikossa jopa 50-70% myynninlaskun, mikä on täysin poikkeuksellinen pudotus näin nopeassa ajassa. Myös autotehtaat ympäri maailmaa ovat pysäyttäneet tuotantonsa, mikä tarkoittaa toisaalta sitä, että uusien autojen saatavuus on heikentynyt. Iloksemme voimme kuitenkin todeta, ettei tilanne näyttäydy Work Carsille lainkaan yhtä huonolle!

Ostajan markkinat auttavat valikoiman laajentamisessa

Work Carsille markkinatilanne on mahdollistanut pääsyn sellaisille markkinoille, minne ei normaalissa tilanteessa realistista mahdollisuutta ole ollut päästä. Isommat ostokanavat pohjoismaissa ovat suosineet isoja toimijoita, jotka ostavat massana paljon autoja kerralla. Yksittäisten ostajien on ollut vaikea päästä mukaan näihin tarjouskilpailuihin. Nyt kun isommat toimijat joutuvat panttaamaan ostojaan autojen kysynnän romahdettua, noteerataan kaltaistemme yksittäisten autojen ostajien tarjoukset paremmin. Koska liiketoimintakäyttöön hankittavien autojen kysyntä tai pakettiauto myynti ei ole tässä vaiheessa vielä merkittävästi pudonnut, olemme saaneet kasvatettua valikoimaamme entistä paremmin vastaamaan asiakkaidemme tarpeita.

Uudet ja käytetyt MB Sprinterit Work Carsista

Pakettiauto myynti on jatkunut käytännössä normaaliin tapaan koronatilanteesta huolimatta, sillä suurin osa Work Carsin myydyistä pakettiautoista ja muista hyötyajoneuvoista menevät käyttöön sellaisille aloille, jotka eivät ole tässä markkinatilanteessa ensimmäisten kärsijöiden joukossa. Hyötyajoneuvojen ostajien tai sellaisen ostamista harkitsevien kannattaakin seurata tarkasti nopeasti kasvavaa valikoimaamme. Takaamme kaikille asiakkaillemme kilpailukykyiset hinnat nyt ja tulevaisuudessa!

Hyvin säilynyt kaupanteko näinä vaikeinakin aikoina mahdollistaa meille myös alihankkijaverkostomme täyden päivittäisen työllistämisen niin autojen huolto-, kuin varusteluasioissa, mikä on tärkeää niin meille kuin alihankkijoillemmekin.

Kulunut tilikausi ylitti odotukset reilusti!

Hyötyajoneuvo valikoima
Laaja valikoima hyötyajoneuvoja Work Carsilta

Work Carsin tilikausi saatiin maaliin maaliskuun loppuun, ja vaikka odotukset ja tavoitteet olivat korkealla, saatiin ne silti ylitettyä. Liiketoimintamallimme riippumattomana hyötyajoneuvokeskuksena on saanut erinomaisen vastaanoton markkinoilla, siitä osoituksena myyntitavoitteiden reilu ylitys ja saamamme loistava palaute, iso Kiitos siitä asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme!

Work Carsin toiminnan kannalta on elintärkeää, että alihankkijat ja sidosryhmämme niin Jyväskylässä kuin muuallakin Suomessa pystyvät tarjoamaan palveluitaan meille ja mahdollistavat näin meidän asiakkaillemme parhaan mahdollisen kokonaispaketin. Olemmekin työllistäneet niin paikallisia kuin muitakin kotimaisia varustelijoita ja korjaamoita päättyneen tilikauden aikana useilla sadoilla tuhansilla euroilla!

Muutto uusiin tiloihin kivenheiton päähän alkuperäisistä tiloista on mahdollistanut palvelumme ja autovalikoimamme kasvattamisen entistä paremmaksi, laadukkaammaksi ja helpommin lähestyttäväksi asiakkaillemme. Lisäksi kasvanut varastokapasiteettimme ja valikoimamme mahdollistaa pian uuden myyjän rekrytoinnin. Tätä valittua polkua haluamme myös jatkaa, ja laajentaa toimintaamme entisestään, onhan tarinamme vasta alkutaipaleella!

Mikäli sinulla on tarvetta mille tahansa hyötyajoneuvolle, ota yhteyttä Work Carsiin!